Klo. 10.45
Odoteltiin Jasonin kanssa bussipysäkillä. Tupe ja Tommi saapu autolla hakemaan meidät. Päätettiin pitää sitten brieffi autossa, kun parempaa paikkaa ei ollut saatavilla. Ajeltiin vähä ympäri ämpäri ja pysähdyttiin Osuuspankin eteen parkkikselle. Ulkona me siinä otettiin kässäri esiin ja tuumailtiin, että miten toteutettais scriptin kohtaukset. Loppujen lopuksi karsittiin muutamat kohtaukset ihan käytettävissä olevien resurssien takia. Kuvauspaikkoja saatiin ihmeen hyvin mieleen. Tuumasta toimeen mentiin Tommin kerrostalolle varastotilaan hakemaan varusteita ja rekvisiittaa. Jasonin kanssa oltiinki äimänä. Rekvisiittaa löytyi aseistuksesta vaatetukseen asti. Siinä sitten tarkasteltiin, että mitä rekvisiittaa otettaisiin auton kyytiin kuvauspaikalle. No yllättäen otettiiin suurin osa kamoista messiin. Tunnelma ja fiilis oli kaikenkaikkiaan hyvä, vaikka meitä olikin juuri sillä hetkellä neljä.
Klo. 12.00
Ajettiin Klaukkalan vesitornin alueelle ja purettiin kamoja autosta kuvauspaikalle. Paikka oli juuri ihanteellinen metsäkohtausten kuvaamiselle. Vesitorni oli vaikuttava näky. Mietittiin siinä alkajaisiksi, että pitäisikö porukkaa kutsua enemmän prologin kuvauksiin ja soitettiihan me lopulta Weskulle. Tommi ja Jasoni jäi kuvauspaikalle venailemaan kun ei kaikki autoon mahuttais samaan aikaan ku haettais Weskua. Tupen kanssa käytiin hakee Wesku ja saavuttiin tuota pikaa jo takaisin kuvauspaikalle. Siinä vierähtäkin jo puoli tuntia kun suunniteltiin tulevaa matskua mitä kuvattaisiin. Mietiskelyn jälkeen päästiinkin jo aloittelemaan ja hienoltahan se jo alkajaisiks vaikutti kun kalliit ammattiluokan kameroilla taltioidaan matsku nauhalle. Siinä vierähtikin hetki kun alettiin totuttelemaan Jasonin kanssa meidän rooleihin, mutta pakko kyllä myöntää, että näytteleminen oli aika nannnaa. Melkoisen hidasta matskun saaminen kasaan oli, mutta sen vaivan arvoista se olikin. Kylmä oli ja kaikki valitteli kylmyydestä. Reilut kolme tuntia vierähti kun saatiin metsäkohtaukset kasaan ja riemuittiin sitten siinä.
Klo. 15.45
Nälkähän kaikilla oli ja päätettiin sitten matkata Klaukkalan ala Rolssille. Safkahan oli erittäin hyvää. Porukka oli yksimielinen ruuan maun suhteen. Reilu tunti siinä sitten syötiin ja päätettiin, että klo.17.00 jatkettaisiin kuvauksia. Vuorossa oli käytäväkohtaukset Tommin kerrostalon rakennuksessa. Kauan me siinä sitten suunniteltiin käytäväkohtausten kuvaamista. Esitettiin mielipiteitä ja näkökulmia ja sitten yhessä päätettiin, että näin se tehdään. Mut pistettiin käytävää pitkin kävelemään ja siistiähän se oli. Siinä ihan vierähti reilu yli tunti kun siirryttiin sitten Hornakaisen ja Puustoisen kättelyyn. Missä sitten repeiltiin koko ajan. Loppujen lopuksi saatiin matsku sen kohtauksen osalta kasaan ja tyytyväisiä oltiinkin lopputulokseen.
Klo. 18.45
Tommi ja Wesku jäi kamoja pakkaamaan varastotilaan kun minä, Tupe ja Jason suunnattiin kylmään ulkoilmaan kuvaamaan viimeistä kohtausta. Nopeasti se hoitui kun ei tarvinnut kuin kuvata yhdellä kameralla ja kohtaus oli yksinkertainen. Kohtaus purkkiin ja se oli siinä. Siinä sitten lopeteltiin. Jasoni lähti bussiin takaisin kotiinsa ja Tupe heitti mut tavallaaan kotiin.
Kiitoksia kaikille Prologin kuvauspäivän osallistuneille. Päivä oli varsin onnistunut ja materiaalista saadaankin itse Prologi - teaser kasaan.
Kirjoittanut: Aku Channara
© Tujofilm/Salmi Productions 2010. Sivujen toteutus: Janne Lahdenperä